Mikä on Townhouse

 

 
Townhouse on ollut USA:ssa ja Keski-Eeuroopassa erityisesti Englannissa ja Alankomaissa suosittu talotyyppi. Englannissa townhouse -asuntoja on rakennettu köyhille, keskiluokkaisille ja rikkaille 1800 –luvun puolivälistä alkaen. Hollannissa valtaosa asunnoista sijaitsi 1900 –luvulla rivitalotyyppisissä rakennuksissa. Osa asunnoista molemmissa maissa on yksilöllisiä, osa kadun tai korttelin pituudeltava toistuvia ratkaisuja. Pohjoismaihin townhouse ei ole laajemmin kotiutunut. Helsingistä löytyy muutamia eriaikaisia esimerkkejä.

Nyt kun townhousien rakentamisesta on kiinnostuttu Suomessa ainakin Helsingissä ja Tampereella, on myös pyritty määrittelemään, mikä on suomalainen townhouse, mitkä ovat sen olennaisia ominaispiirteitä ( ja miten se eroaa rivitalosta). Määrittelyissä on lähdetty liikkeelle  naapurirakennuksiin suoraan palomuureilla liittyvästä yhden perheen talosta, jolla on oma sisäänkäynti kadulta. (Määrittely sopii myös rivitaloon). Townhouset on myös mielellään nähty yksilöllisinä toisistaan erottuvina rakennuksina.  Yksilöllinen rakennus on yleensä aikaansaatavissa ainoastaan omaehtoisella rakennuttamisella / rakentamisella, mikä yleensä on mahdollista vain omalla tontilla.

Kävin äskettäin San Franciskossa, jossa kiertelin katsomassa mm. vanhoja laajoja victoriaaniseen tyyliin rakennettuja townhouse -alueita. San Franciscon townhouset eivät noudata meikäläistä perusmääritelmää. Osa townhouseista on rakennettu kiinni toisiinsa, mutta osa toisistaan erilleen, väliä saattaa olla alle metri. Osa townhouseista on yhden perheen taloja, osa paritaloja tai nelitaloja. Riippumatta ratkaisusta alueiden kaupunkimainen, viihtyisä, vaihteleva ilme ja tehokas rakentamistapa on kaikille yhteistä.  

Molemmat osatekijät, naapurirakennuksiin kiinnirakentaminen ja yhdenperheen talon suuret asunnot ovatkin tekijöitä, jotka tuntuvat romuttavan townhousien rakentamismahdollisuuksia ja suosiota Helsingissä.

Kiinnirakentaminen hartiapankki- ja ryhmärakentamisessa haittaa sekä rakentamista, että asumista. Kapealle tontille kiinni naapuritaloihin on lähes mahdoton rakentaa jälkikäteen, yhteys kadulta pihalle vain sisätilojen kautta on hankala.

Kaksi-kolmikerroksiset yhden perheen townhouset käsittävät suuria asuntoja, jotka ainakin Helsingissä muodostuvat keskeisillä paikoilla liian kalliiksi pääosalle ostajista. San Franciskon mallin mukaan olisi mahdollista tarjota muuntuvia, yhden, kahden- tai jopa neljän perheen townhouseja. Ulkonäöltä San Franciskossa eri tyypit erotti kadulta johtavan portaan yläpäässä (voisi olla myös suoraan kadulta) olevasta yhdestä tai kahdesta ovesta. Paritalossa vierekkäiset asunnot olivat toistensa peilikuvia, neljän asunnon rakennuksissa tuulikaapeista pääsi ala- ja yläkerran asuntoon. Monet nelitalojen asunnot oli todennäköisesti jaettu myöhemmin erottamalla toinen kerros alakerroksen asunnosta omaksi asunnoksi.  Niinhän tehtiin Suomessa rintamamiestaloissa. Huoneistojen koko vaihteli siis noin 40  h-m2:stä 400 h-m2:iin, joustavaa.

Sinänsä on samantekevää onko joku rakennus määritelmältään rivitalo, townhouse vai pienkerrostalo. Määritelmät saattavat kuitenkin lukkiuttaa käsityksiä ja yksipuolistaa ratkaisuja. Tärkeää on saada uusia pienimittakaavaisia kaupunkimaiseen ympäristöön sopivia rakennustyyppejä, jotka luovat viihtyisää kaupunkimiljöötä ja tarjoavat vaihtoehtoisia toimiva ja kohtuuhintaisia asuntoja.