Valoa kaupunkiin

 

 

Valoa kaupunkiin

Seitsemäs Lux Helsinki houkutteli viikko sitten helsinkiläiset perhekunnittain keskustan kaduille ja pihoille nauttimaan valotaiteesta. Ledlamppuja kantavien oppaiden perässä puikkelehti väkijoukossa suomen-englannin- ja venäjänkielisiä ryhmiä.

Lux Helsinki sijoittuu sopivasti pimeään tammikuuhun jouluvalojen sammumisen jälkeen. Festivaalin suosio todistaa, että kaupunkitapahtumia tarvitaan myös talvella; kävellään ja katsellaan teoksia, tavataan tuttuja ja piipahdetaan välillä lämmittelemään johonkin kahvilaan. Valotaide tuntuu olevan helpommin omaksuttavaa kuin konkreettisempi materiaa sidottu kuvataide, vaikka valotaide on enimmäkseen täysin abstraktia . Valotaide on muuntuvaa, usein leikkisää ja interaktiivista. Katsojat voivat tänäkin vuonna astua monen valotaideteoksen sisään, muuntaa teoksia ja sulautua osaksi niitä. Taideteos ja henkilökohtainen kokemus sulautuivat erottamattomasti yhteen. Erityisesti lapsia riemastutti tämä taide, jota sai (jos voi) koskea ja muuttaa. Anonymous Finlandiatalolla houkutteli yhteiskunnallisiin kannanottoihin tai vaikkapa runonlausuntaa. Poliittista taidetta edusti otsaansa rypistelevä Putin kaupungintalon korttelin pihalla. Valolla ja äänellä luotiin jo 1800-luvun lopussa vaikuttavia spektaakkeleita. Tästä oli esimerkkinä shift, Porthanian valo/ääniteos.

Lux Helsinki kesti vajaan viikon. Osa teoksista oli luotu varta vasten tätä festivaalia varten, jotkut olivat olleet nähtävissä jo monella festivaalilla. Valo on abstraktia, mutta aina tilaan sidottua. Suurkirkko on useana vuonna yhdistetty valotaideteokseen, niin tänäkin vuonna. Valotaideteokset oli sijoitettu osittain kaduille osittain sisäpihoille, jonne ulkopuolisilla on harvoin asiaa. Katsojilla oli tilaisuus tutustua kansallismuseon pihatiloihin ja kaupungintalon korttelin sisäosiin. Vanhan klinikan nykyisin humanististen tieteiden laitoksen ympäröimä piha oli tänä vuonna Latern park, jossa tuuli heilutteli kymmeniä erivärisiä lyhtyjä.

Kaikki teokset eivät ehkä olleet ikimuistettavia, mutta kokonaisuutena festivaali oli elämyksellinen ja onnistunut kokonaisuus. Uutta kirjastotaloa odotellessa oli myös mukavaa havaita, että kansalaistorin liepeillä on jo nykyisin mahdollista oleskella sisätiloissa ilman ostopakkoa. Musiikkitalo on auki aamusta iltaan. Suuressa kahvilassa voi istua vaikka lukemassa pari tuntia, siellä voi myös pitää pienempiä kokouksia. Kylmällä säällä jalankulkijat oikaisevat mielellään sanomatalon aulan kautta. Samalla voi usein kuulla jonkun esitelmän tai keskustelun ja katsoa aulanäyttelyn, festivaalin aikana valotaideteoksen. Mutta aulakahvilan lautakalusteet sopisivat kyllä paremmin esikaupunkiterassille tai kesämökille.

Helsingissä on vain vähän pysyvää valotaidetta.  Huomattava lisä saadaan Kruunuvuorenrannan rakentuessa.  Nykyisen suuren keskustaan näkyvän Koronan lisäksi valotaidetta tulee lisää julkisiin tiloihin ja asuinkortteleiden pihoille.

 

Eläköön Hyvinkään keskusta

Kaupunkitarkkailija on lukenut Helsingin sanomista syksyn mittaan miten Keravan keskusta on lähes autioitunut ja Järvenpäässäkin liiketilat tyhjennevät ja keskusta kurjistuu. Käynti Hyvinkäällä osoitti, että siellä kaikki näyttää olevan toisin.  Keskustassa on julkisia palveluja (mm. kirjasto, taidemuseo) ja kauppoja vieri vieressä ja käyttäjiä riittää.

Miten Hyvinkää on onnistunut siinä, missä saman suuruusluokan lähikaupungit ovat epäonnistuneet? Näyttää siltä, että Hyvinkäällä tehtiin onnistunut ratkaisu, kun sovittiin Suomen kuudenneksi suurimman kauppakeskuksen Willan rakentamisesta aivan ydinkeskustaan muutaman minuutin kävelymatkan päähän rautatie- ja linja-autoasemalta eikä -  kuten Suomessa on ollut tapana-  taajaman ulkopuolelle, pellolle moottoritien varteen. 

Moni asia arveluttaa, kun pohtii megaluokan kauppakeskuksen sijoittamista pienehkön kaupungin keskustaan. Minkä kaupungin keskustassa on tilaa niin suurelle hankkeelle ? Ja minkä näköinen valtava kauppakeskus on keskellä kaupunkia? Entä toimiiko liikenne? Eikö kauppakeskuksen kannattavuus perustu suureen autopaikkamäärään, kukapa nyt jalan tai julkisella liikenteellä tulisi. Mahtaako olla taloudellisesti kannattava ratkaisu?

Hyvinkään keskustassakaan ei ollut tyhjää tonttia, kauppakeskuksen tieltä purettiin mm. kaupungintalo (joka siirtyi vanha Willatehtaan yhteyteen) ja viisi muuta kiinteistöä. Kaupalliselta profiililtaan keskus ei näytä poikkeavan muista suurista kauppakeskuksista, magneettina on suurmyymälöitä elintarvikeosastoineen, lisäksi erikoisliikkeitä, ravintoloita ja joitakin palveluja. Autopaikkoja on kauppakeskuksen alla yhteensä 1600. ( Jumbossa on 4600).

Miltä yli 50 000 k-m2:n Willa näyttää Hyvinkään keskustassa ? Se on sopeutettu varsin hyvin pienimittakaavaiseen ympäristöön. Maanpäällä keskus on jaettu kahteen rakennukseen, joita yhdistää jalankulkusilta. Julkisivut on jäsennelty naapurirakennusten mittaisiin osiin. Pääkadulle avautuu perinteiseen tapaan suuria näyteikkunoita, torin kulmassa on jopa kahvila terasseineen. Sisäänkäyntejä on eri puolella rakennusta. Keskuksen yhteyteen rakennettu asuntotorni luo mittakaavaa.

Kauppakeskusten myötä kaupunkielämä pyrkii siirtymään kaduilta rakennusten sisätiloihin. Willassakin väki tungeksii keskuksen käytävillä. Mutta kaupan vetovoima näkyy myös kaduilla jalankulkijoina ja erilaisina markkinoina ja tapahtumina viereisillä aukiolla. Willan valmistuttua 2012 sen ympäristöstä tyhjeni pien- myymälöitä, joista suuri osa näyttää kuitenkin täyttyneen uusilla yrittäjillä.

 Paluuta perinteiseen kaupunkiin, jossa kaupat sijoittuvat erillisiin liikerakennuksiin ja pohjakerrosten pienmyymälöihin ei taida enää olla ainakaan Hyvinkään kokoisessa kaupungissa. Jos suuret marketit päästetään kauas keskustasta pääliikenneväylien varsille, varsinainen keskusta kuihtuu.  Hyvinkää on vahvistanut asemaansa Keski-Uudenmaan ja Etelä-Hämeen kaupallisena keskuksena. Willa on kannattavampi kuin alun perin ennakoitiin.  

Olisiko tässä jotain opittavaa ?

Mitä uutta asuinaluesuunnittelussa 1990- 2000 –luvuilla ?

      
Miten asuinaluesuunnittelu on kehittynyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ? Oman ajan trendejä on vaikea havaita. Näyttää kuitenkin siltä, että mitään yhtenäistä trendiä ei ole löydettävissä. Kovin suuria muutoksia asuinaluesuunnittelussa ei ole myöskään tapahtunut. Kaikki kukat ovat saaneet kukkia. Korttelikaupunki näyttää kuitenkin olevan edelleen kova sana pohjoisessa ja keskeisessä Euroopassa. Örestadin edustama avoin suurimittakaavainen 1970-lukulainen rakentamistapa ei ole saanut seuraajia. Joitakin yksittäisiä menneitä aikoja ja tyylisuuntia edustavia alueita on syntynyt etenkin Ruotsiin, meillä tätä linjaa edustaa Vantaan Kartanonkoski. Ilmastonmuutos ja ekologisesti kestävä rakentaminen ovat olleet voimakkaasti esillä, mutta vaikuttaneet melko vähän asuinaluesuunnitteluun Helsingin Viikin jälkeen.

 

Kaupunkien, etenkin pääkaupunkiseutujen ja suurien kaupunkien voimakas kasvu on aiheuttanut tarpeen rakentaa tiiviimmin ja korkeammalle. Rakentamisen mittakaava muuttuu.  Tukholman uusilla alueilla sen jo huomaa, Helsingissä toistaiseksi vasta suunnitelmissa ja joillakin rakenteilla olevilla alueilla. Korkeita yksittäisiä torneja tai torniryppäitä on kohonnut asuinalueille 2000–luvulla.

Perinteinen korttelikaupunki on urbaani ja tehokas. Uutta identiteettiä korttelikaupunkiin on saatu arkkitehtuurilla, esim. rakennusten osia korostamalla esim. kattohönterit. Toinen tapa on ollut sekoittaa lamellitalokortteleihin muita talotyyppejä, esim. townhouseja. Perinteinen keino on korostaa rakenteen osia muita rakennuksia korkeammilla tai matalammilla rakennuksilla.

Yhtenäinen kaupunkikuva ei ole nyt erityisen muodikasta. Useimmissa aluekaavoissa edellytetään kuitenkin   samantapaisia kattomuotoja ja yhtenäistä mittakaavaa, usein myös materiaalipalettia. Kaavoittajan ”pakkovallasta” ei ehkä kuitenkaan päästä, sillä Tukholmassa on huomattu, että sattumanvaraisen näköiseen kaupunkikuvaan pääsee vain ankarilla kaavamääräyksillä, Årstafältet.

Kaavakilpailuissa näkee paljon ehdotuksia, jotka perustuvat alueen tai sen osan suurmuotoon. Tällaiset ehdotuksethan nousevat hyvin esiin arvosteluvaiheessa. Suurmuodot ovat harvemmin säilyneet toteutukseen saakka. Vapaamuotoiset korttelit ovat olleet myös suosittuja, vaikka useita vuosia kaavakilpailuissa esiintyneiden pehmeästi aaltoilevien ”kumilenkku -kortteleiden” aika näyttää olevan ohi.

  

Satamien ja teollisuuden siirtyessä monien pohjoisen ja keskeisen Euroopan kaupunkien keskustoista syrjemmälle, alueet on otettu asuin- ja työpaikkakäyttöön. Uusia rantakaupunginosia, joissa merellisyyttä on korostettu rakentamalla rantapromenadeja, kanavia ja altaita, on syntynyt Tukholmassa, Helsingissä, Kööpenhaminassa, Göteborgissa, Hampurissa, Ålborgissa jne. Mallia on otettu lähinnä Hollannista. On myös lanseerattu uusia rakennustyyppejä rantataloja- ja kelluvia asuntoja.         

 

Helsingissä esikaupunkialueille on suunnitteilla kaupunkimaisia pientaloalueita, jotka perustuvat pitkälti townhouse -talotyyppiin. Viimeksi matala-tiivis rakentaminen oli voimakkaasti esillä 1980- ja 90-luvulla Tanskan taet laev –alueiden innostamana. Siitähän onkin kulunut jo 30-40 vuotta. Silloin syntyi tosin vain melko pieniä matala-tiivis esikaupunkialueita.

Yhä korkeammalle ja tiiviisti maata pitkin

              

  

                                

                            

Yhä korkeammalle ja tiiviisti maata pitkin

Helsingissä on rakennettu vuosikymmenet asuntoja pääosin 5-7 –kerroksisiin lamelli- tai pistetaloihin. Nyt on suunnitteilla ja rakenteillakin perinteisestä poikkeavia ratkaisuja. Yli kolmekymmentäkerroksisilla tornitaloilla kurotellaan korkeuksiin ja lähellä maantasoa townhouset haastavat perinteiset esikaupunkipientalotyypit, rivitalot ja omakotitalot.

Mitä uutta uudet talotyypit tarjoavat asukkaille? Onko niillä edellytyksiä juurtua osaksi helsinkiläistä asumiskulttuuria ?

Korkeita torneja kohoaa keskeisille paikoille, Helsingissä Kalastamaan ja Pasilaan. Palvelut ovat lähellä ja joukkoliikenne pelaa. Tornit näkyvät laajalti ja niistä avautuu laajat näköalat, etenkin ylimmistä kerroksista. Alempien kerrosten varjoisemmat asunnot on nekin saatava kaupaksi. Pääosa asunnoista avautuu yhteen ilmansuuntaan ja pääosa tullee olemaan melko tavanomaisia yksiöitä ja kaksioita. Korkea tornitalo tuskin onkaan lapsiperheiden top ten -listan yläpäässä. Suuri asukaspohja luo edellytyksiä uudenlaisille rakennuskohtaisille palveluille. Eräässä keskustelutilaisuudessa seniori-ikäinen Vuosaaren tornitalon asukas tiivisti asumismuodon edut huonosti liikkuvalle: hyvin saavutettavat palvelut ja loistavat näköalat.  Asukkaiden ostoinnostus mitataan ensimmäisten tornien valmistuessa. Asunnot ovat vapaarahoitteisia ja iso miinus tulee hinnasta. Korkean tornitalon rakentamiskustannukset ovat noin kolmasosan kalliimmat kuin ns. normaalikorkuisen asuinrakennuksen. Markkinat ja sijainti määrittävät lopullisen myyntihinnan.

Myös townhousien keskeinen idea liittyy sijaintiin; pientaloasumista lähellä palveluja ja joukkoliikennettä. Monien haaveet kohdistuvat myös yksilöllisiin asukkaan toiveiden mukaisiin townhouse–asuntoihin. Yksilöllisen asunnon saa rakentamalla tai rakennuttamalla sen itse. Valitettavasti townhouset näyttävät soveltuvat huonosti hartiapankkirakentamiseen. Ryhmärakentaminenkin edellyttää ohjausta ja Ryhmärakennuttajat ryn varapuheenjohtajan mukaan jäseniä, joilla on aikaa ja rahaa. Rakentajavetoisissa kohteissa luotetaan perinteisesti toistoon.  Asunnot ovat toisin kuin tornitaloissa suuria. Asuntopohjavariaatio on laaja keskustan hulppeista kaikki herkut sisältävistä asunnoista esikaupunkien melko perinteisiin rivitalopohjiin. Monet perheet vierastavat useampikerroksisia asuntoja, townhouse–korttelien tiiveyttä ja pieniä tontteja.

Sekä tornien että townhousien rakentaminen on lähtenyt nytkähdellen liikkeelle. Yhtään asuntotornia ei ole Helsingissä rakenteilla. Kalasatamassa ensimmäisen asuntotornin ennakoidaan valmistuvan vuonna 2018. Uusien talotyyppien rakentamiseen ja markkinointiin liittyy riskejä, se panee rakentajat empimään. Asuntotornin rakentamispäätös on Helsingin pienehköillä asuntomarkkinoilla kova päätös. Kun yleensä tehdään rakentamispäätös yhdestä pistetalosta kerrallaan, vastaa 25-kerroksisen tornin volyymi noin seitsemää seitsenkerroksista pistetaloa. Olisiko volyymi (korkeus) ylimitoitettu markkinoihin nähden?

Keskustan rakentajavetoiset townhouse-kohteet näyttävät houkuttelevilta, mutta  menevät huonosti kaupaksi, isojen kolmikerroksisten asuntojen hinnat ovat useimmille asunnonostajille liian korkeita. Esikaupunkien laidoilla  townhouse-kohteet pyrkivät  muuttumaan rivitaloiksi. Hakijoita kaikille omaehtoiseen rakentamiseen tarkoitetuille kaupungin tonteille on ollut vaikea löytää. Kun esikaupungin laidalla sijaitseva pienellä tontilla sijaitseva townhouse-asunto maksaa yhtä paljon tai enemmän kuin samankokoinen suuremmalla tontilla sijaitseva omakotitalo, useimmat valitsevat omakotitalon. Hintaa on saatava alas tai vähintäänkin valittava keskeisemmät rakennuspaikat .

Sekä tornitaloja että townhouseja on yritetty lanseerata Helsinkiin ennenkin.  Monipuolisuutta asuntotarjontaan, uusia luovia nykyisille asuntokunnille sopivia ratkaisuja epäilemättä tarvitaan. Rakentajat empivät taloudellisia riskejä. Moni ostajakin empii uusien ratkaisujen edessä, kun konkreettisia esimerkkejä ei ole nähtävissä ja koettavissa.