Käpylän lippakioski – pieni on kaunista
Pohjolankadun päässä Otto-Iivari Meurmanin puistossa on yksi
Helsingin kahdestakymmenestäviidestä jäljellä olevasta kaupunginarkkitehti
Gunnar Taucherin 1930 –luvulla suunnittelemasta lippakioskista Viime vuosien aikana sen ympäristöstä on kehittynyt
eräänlainen Käpylän sosiaalinen keskus. Vaikka viereisellä aukiolla on pitkään
ollut raitiovaunulinjan 1:n päätepysäkki ja aukion reunoilla Siwa, muutamia pikkukauppoja,
hotelli ja R-kioski, vasta lippakioski näyttää tehneen vetovoimaisen paikan kohtaamiseen
ja oleskeluun.
Lippakioski liittyy istuskeluun hyvin sopivaan laveaan nurmikenttään,
taempana on kauniisti istutettu pieni kukkapuutarha, pelikenttä sekä
leikkipuisto. Kioski on levittäytynyt
pieninä eriparisina pöytäryhminä jalkakäytävän ja puiston laitaan. Kioskin luukun ääressä seisoskelee jatkuvasti
ihmisiä juttelemassa kioskinpitäjän ja toistensa kanssa. Moni nauttii hyvästä capuccinosta, lattesta
tai tarjolla olevista erilaista teelaaduista ja muhkeista croissanteista – ei
mitenkään tavanomaista kioskitarjontaa. Lehmusten
varjossa pöytien ääressä viihtyy usein lapsiperheitä. Nuoret siirtyvät istuskelemaan aurinkoiselle
nurmelle ja lapset kirmaavat leikkipuistoon, jonka elämä sykkii viereisen
koulun lukujärjestyksen tahdissa. Ohikulkija pysähtyy lukemaan kioskin seinään
kiinnitettyjä ilmoituksia; on tarjolla erilaisia tapahtumia musiikkiesityksistä
pienimuotoisiin pihakirppiksiin, myydään lastenvaunuja ja otetaan vastaan
omenoita. Kioskilla on pidetty
pienimuotoisia runo- ja musiikkitapahtumia. Kun kirpputori levittäytyy
viikonloppuisin nurmikolle, kioskilta puistoon kantautuu musiikkia. Disc jockey
vaihtaa pöydällä olevaan levysoittimeen levyn toisensa jälkeen.
Kioskia on pitänyt viimeiset viisi vuotta joukko nuoria
aikuisia. Iloisella ja letkeällä otteella sekä ennakkoluulottomalla toimintatavalla
he ovat luoneet pienen kohtaamis- ja tapahtumapaikan muutoin rauhallisesti uinuvaan
Käpylään. Nyt kioskin vuokrasopimus on umpeutumassa ja kioski kilpailutetaan
seuraavaksi viisivuotiskaudeksi.
Pienet asukkaita kokoavat palvelut ovat asuinympäristössä tärkeitä.
Niitä on vaikea saada syntymään ja vaikea pitää käynnissä , koska ne eivät yleensä
ole taloudellisesti riittävän kannattavia. Kahvilaa ei tahdo löytyä keskustan
ulkopuolelta muualta kuin huoltoasemilta. Kaupallisten ketjujen pitämät
palvelut ovat usein steriilejä. Niissä on
tarkoitus ostaa ja lähteä, ei jäädä viihtymään. Ruohonjuuritasoiset elämänmakuiset
ja epämuodolliset paikat, tuntuvat monista kotoisilta ja mukavilta. Ne ovat osa
kaupunkikulttuuria. Pitäisi löytää keinoja tällaisten sympaattisten kaupallisen
toiminnan raja-alueilla operoivien usein asukaslähtöisten toimintojen tukemiseen.
